HRT
IMDbMymovies.itYLECSFD.czPort.huFontanka.ru24.huFilmeb.com.brSuomen KuvalehtiGildia.plPöff.ee

Digitaalisen teknologian ja internetin vaikutukset nykyaikaiseen elokuvateollisuuteen

Elokuva on taidetta, mutta myös tieteen ja teknologian kehityksen tuote. Ilman tiedettä ja teknologiaa ihmiset joutuisivat elämään ilman elokuvataidetta, jossa fantasiat muuttuvat todellisuudeksi. Kautta elokuvan historian jokainen vallankumouksellinen teknologinen kehitys on muuttanut suuntaa, jota kohti elokuva kehittyy.

Digitaalisen teknologian ilmaantumisen myötä 1960-luvulla koko elokuvateollisuus astui uuteen aikakauteen. Nyt ihmiset kaikkialla maailmassa voivat kokea ennennäkemättömän audiovisuaalisen kokemuksen katsoessaan elokuvia. Samalla teknologiasta on tullut tehokas työkalu, jolla elokuvantekijät voivat tehdä elokuvia helpommin kuin ennen. Nyt kaikki voivat tehdä "elokuvia".

Miten digitaalinen teknologia on muuttanut elokuvateollisuutta? Mikä teknologian merkitys on elokuvateollisuudelle? Mikä on elokuvateollisuuden nykytila ja tulevaisuus?

Teknologia on muokannut elokuva-alaa usein

Lumièren veljeksiä pidetään elokuvan keksijänä siksi, että he tarjosivat ryhmäkatselua tukevaa tekniikkaa, toisin kuin esimerkiksi Thomas Edisonin kinetoskooppi, joka oli tarkoitettu yksin katseluun.

Teknologia on vaikuttanut elokuvateollisuuteen lähes joka vuosikymmenellä:

  • 1910-luku: Kertova elokuva, jossa on päähenkilöt ja tunnistettava juoni
  • 1920-luku: Mykkäelokuvan kulta-aika
  • 1927: Ensimmäinen äänielokuva
  • 1930–1950: Klassinen kausi tai studiokausi
  • 1940-luku: Värielokuvien kausi
  • 1950-luku: Laajakangaselokuvat
  • 1960-luku: Ranskalaisen elokuvan uusi aalto
  • 1990-luku: Digitaaliset elokuvat ja 3D-elokuvat
  • 2000-luku: VR-elokuvat ja suoratoistopalvelut

Nämä kaikki ovat elokuvateknologian tuotteita. Vaikuttavin vallankumous on kuitenkin se, miten digitaalinen teknologia on muovannut 1960-luvun elokuvaa.

Miten digitaalinen teknologia muuttaa elokuvan muotoa, tuotantoa ja niin ikään digitalisoitunutta jakelua?

Miten elokuvateollisuus kokee digitaalisen teknologian alalle tuomat muutokset?

Mitä elokuvateollisuudelle tapahtuu, kun digitaalinen teknologia saavuttaa kypsyytensä?

Näihin kysymyksiin meillä ei ole vielä vastauksia.

Digitaalisaation ja muiden konseptien määritelmä

Digitalisaatio tai digitalisoituminen tarkoittaa digitaalisen tietotekniikan yleistymistä. Digitalisaation voidaan katsoa alkaneen 1980-luvulla, aluksi kotitietokoneiden myötä. Pian niiden jälkeen matkapuhelimet ja yhä nopeammat internetliittymät alkoivat yleistymään. Koko mediasektori kohtasi historian suurimman mullistuksen

Tavallisin digitaalinen järjestelmä on binäärijärjestelmä, jossa käytetään vain kahta numeroa: 0 ja 1. Digitaalisessa teknologiassa teksti, kuva, ääni, video tai muu tieto muunnetaan binäärinumeroiksi, jotka digitaalinen laite voi sitten käsitellä eri tavoin: tunnistamalla, laskemalla, käsittelemällä, tallentamalla, lähettämällä, levittämällä ja jakamalla.

Elokuvateollisuudessa digitaalinen teknologia voidaan jakaa kahteen:

  • Elokuvan tuottamiseen käytettävä digitaalinen teknologia
  • Digitaalisen elokuvan siirtoteknologiat

Ultra HD eli ultrateräväpiirto on näyttötarkkuus, jonka resoluutio (3 840 x 2 160 pikseliä) on neljä kertaa suurempi kuin täysteräväpiirrossa (Full HD).

4K-resoluutiossa pikselimäärä on 4 096 x 2 160.

VR-elokuva on virtuaalitodellisuuden uusiin medioihin mukautettua elokuvantekoa. Se voi olla seuraava suuri innovaatio äänen, värin ja 3D:n jälkeen. VR-elokuvat voivat mahdollistaa uusia ja parempia tapoja kokea tarinoita ja "upottaa" käyttäjä tarinaan hyödyntämällä interaktiivisuutta ja epälinearisuutta. Syvempi immersio saa käyttäjän uskomaan olevansa läsnä samassa tilassa päähenkilön kanssa.

Digitaalisia videotekniikoita on käytetty elokuvateollisuudessa jo vuosikymmeniä, ja niiden hyödyntäminen elokuvanteon esituotannossa on johtanut korkealaatuisiin elokuviin ja parempiin yleisökokemuksiin.

Ennen ääntä

Eadweard Muybridge (1830–1904) oli englantilainen valokuvaaja, jota voidaan pitää elokuvatekniikan esi-isänä. Hänet tunnetaan uraauurtavasta työstään liikettä kuvaavista kuvasarjoista, joita hän kuvasti Yosemiten kansallispuistossa ja San Franciscossa.

Todistaakseen, että hevosen kaikki jalat irtoavat maasta laukan aikana, hän asetti 24 kameraa kuvaamaan sitä ja onnistui luomaan kuvasarjan, joka todisti hänen väitteensä oikeaksi. Tieto onnistumisesta uutisoitiin maailmanlaajuisesti.

Muybridge oli kopioinut kuvat käsin siluettien tai viivapiirrustuten muodossa levylle katseltavaksi laitteella, jota hän kutsui zoetroopiksi. Hänen kehittämäänsä laitetta pidettiin varhaisena elokuvaprojektorina ja se oli välivaihe kohti liikkuvaa kuvaa ja elokuvausta.

Zoetrooppi oli siinä määrin mullistava, että se sai Thomas Edisonin keksimään kinetoskoopin. Käytännössä se oli suorakaiteen muotoinen kaappi, jonka päällä oli katselureikä. Kaapin sisällä oli sähkövalo ja 35 mm filminauha, jota kuljetettiin nopeasti katselureiän ohitse.

Kinetoskoopin sulkimena toimi pyörivä pyörä, joka mahdollisti hetkellisen näkymän jokaiseen 46 kuvaan luoden realistiselta tuntuvan esityksen liikkuvista henkilöistä ja esineistä.

Edisonin kinetoskoopissa oli kuitenkin kriittinen heikkous: sitä pystyi katsomaan vain yksi henkilö kerrallaan.

Ensimmäisen elokuvan tekijät olivat kuitenkin ranskalaiset Lumièren veljekset Louis Jean ja Auguste Marie Loius Nicholas. He keksivät kinematografin, joka sai inspiraationsa ompelukoneesta. Kinematotografi oli liikuteltavan elokuvakameran, kehityslaitteen ja elokuvaprojektorin yhdistelmä. Samalla valjekset tulivat keksineensä filmin kuljettamista helpottavat reiät filminauhan reunoissa.

Ensimmäinen kinematografilla kuvattu elokuva oli 45 sekunnin mittainen La sortie des usines Lumière eli Työläiset lähtevät Lumièren tehtaasta, joka kuvattiin 1895. Veljekset järjestivät myös maailman ensimmäisen maksullisen elokuvanäytöksen, jonka ohjelmistoon kuului 10 elokuvaa.

Jos unelma "todellisuuden toistamisesta" on ensisijainen syy elokuvan syntymiselle, niin tekniikan kehitys on sille välttämätöntä. Sen osoittivat niin Muybridge, Edison kuin Lumièren veljeksetkin.

Äänitekniikan käyttöönotto

Vaikka elokuva keksittiin yli 100 vuotta sitten, teknisten vaikeuksien vuoksi valtaosa ennen 1930-lukua tehdyistä elokuvista on äänettömiä. Äänettömiä elokuvia kutsutaan mykkäelokuviksi, ja aikaa ennen äänielokuvia mykkäelokuvien kaudeksi. Ensimmäinen tunnettu suomalainen elokuva oli Nikolainkadun koulun koulunuorisoa välitunnilla valmistui 1904.

Mykkäelokuvassa ei ole elokuvaan tahdistettua puhetta ääniraidalla, vaan niihin pystyttiin tallentamaan vain visuaalista sisältöä. Äänen puuttuminen esti täydellisen todellisuuden luomisen.

Jo kauan ennen äänitekniikan käyttöönottoa, monet yrittivät yhdistää elokuviin ääntä. Esimerkiksi 1920-luvulla muusikot tai pieni orkesteri saattoi soittaa musiikkia elokuvateatterinäytöksissä. Joissakin elokuvissa, kuten Charles Chaplinin Nykyajassa (1936) äänen puuttuminen korvattiin väliteksteillä.

Ennen todellisen elokuvateatteriäänijärjestelmän tuloa lukuisat keksijät yrittivät saada elokuvat "puhumaan". Edustavin innovaatioista oli Warner Brosin ja First Nationalin Vitaphone.

Vitaphonessa ääniraitaa ei painettu itse elokuvaan, vaan ääni tuotettiin erillisillä fonografilevyillä. Halkaisijaltaan 41 cm:n kokoisia levyjä toistettiin levysoittimella. On kuvaavaa, että nimi Vitaphone on johdettu latinan ja kreikan sanoista "elävä" ja "ääni".

Vitaphonen ansiosta Al Jolsonin keskinkertainen mykkäfilmi Jazzlaulaja vuodelta 1927 jätti nimensä elokuvahistoriaan.

Tämä merkitsi uuden aikakauden tuloa. Kun yleisö viimein kuuli, mitä elokuvissa puhutaan, elokuvateatterien määrä kymmenkertaistui Yhdysvalloissa parissa vuodessa. 1930-luvulla äänielokuvien ilmestyminen kaksinkertaisti elokuvien katsojamäärät.

Pian sen jälkeen keksittiin vallankumouksellinen optinen valoääniraita, jolla ääni saatiin liitettyä elokuvaan. Elokuvantekijät kehittivät yhdessä ääniraidan leveyden standardin ja määrittivät kuvataajuudeksi 24 kuvaa sekunnissa, joka on yhä elokuvateatterien esitysstandardi.

Teknologian ansiota äänestä tuli erottamaton osa elokuvakokemusta.

Äänitekniikan vaikuttivat koko elokuvateollisuuteen. Kuvauslaitteet ja -tarvikkeet päivitettiin uusiin ja live-tallennus kehittyi jälkitallennukseksi.

Äänielokuvilla oli suora vaikutus myös näyttelemistaitoon. Yleisö unohti nopeasti näyttelijät, joiden kielitaito ei ollut sujuva tai ääntämys huono.

Mykkäelokuvat riutuivat vähitellen pois.

Eloisat värit

Todellinen maailma ei koostu vain kuvista ja äänistä, vaan myös kauniista väreistä.

Värit ovat olleet osa taidetta niin kauan kuin ihmiset ovat luoneet sitä. Elokuvan värit ovat sen esteettinen peruselementti ja osa ilmaisia.

Vaikka värit eivät aina ole pääosassa, ne inspiroivat. Kuvan tunnelma, sekä kulttuuri- ja aikakehys luodaan yhä väreillä.

Ensimmäiset elokuvat tallennettiin mustavalkoisina ja vain niiden valovoima kyettiin tallentamaan.

1920-luvulla valtaosa mykkäelokuvista väritettiin manuaalisesti jälkituotannossa. Keinotekoinen väritys oli kuitenkin aikaa vievää, koska jokainen kehys piti värittää erikseen. Lisäksi värit haalistuivat ajan myötä.

Siitä huolimatta useita eeppisiä elokuvia syntyi jälkikäteen värittämällä.

Kun Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potjomkinissa (1925) nostettiin Neuvostoliiton punalippu taistelulaivaan, moni katsoja ei osannut odottaa niin intensiivistä visuaalista shokkia.

Mutta Panssarilaiva Potjomkin ei ollut todellinen värielokuva. Aidoiksi värielokuviksi luetaan elokuvat, joissa käytettiin technicolor-värielokuvajärjestelmää.

Ensimmäisiä 3-komponettikameralla (punainen, vihreä ja sininen) kuvattuja elokuvia olivat Disneyn Kukkia ja puita (1932), La Cucaracha (1934) ja Wings of the Morning (1937).

Technicolorin alamäki alkoi 1950-luvulla, kun Eastman Kodak Company kehitti Eastman-komposiittivärinegatiivin, jossa väri-informaatio oli yhdellä filmillä.

Eastmancolorin sai laajalti tunnustusta ja osaltaan inspiroi Warnercolorin ja Metrocolorin syntyä.

Vaikka väriteknologiat eivät tuoneet elokuvatuotantoon niin perustavanlaatuisia muutoksia kuin ääniteknologiat, värielokuvat kehittyivät hitaasti ja vaikuttivat elokuvateollisuuteen 1940–1970-luvuilla. Värielokuvien tuotanto ylitti mustavalkoelokuvien tuotannon 1960-luvun lopulla.

Kohti digitaalisuutta

Kun kuva, ääni ja väri olivat yhdistyneet, ihmiset alkoivat saavuttaa korkeatasoisemman elokuvakatselukokemuksen.

Myöhemmin elokuvateollisuuteen vaikuttivat stereoskopian, laajakuvafilmin ja 70 millimetrin filmin kaltaiset tekniset askeleet, mutta niiden vaikutus koko elokuvateollisuuteen ei ollut vallankumouksellinen.

Vasta digitaalinen teknologia toi suurempia muutoksia.

Vaikutukset kuvaamiseen

Ennen digitaalista teknologiaa elokuvakamerat käyttivät 8 mm:n ja 16 mm:n filmiformaatteja. Videokamerat olivat hyvin painavia, vaikeasti liikuteltavia ja kuvausaika oli usein rajoittunut 10 minuuttiin kerrallaan.

Digitaalinen videokamera on erittäin tarkka tietokoneistettu laite, joka kykeni tarjoamaan erilaisia näyttötiloja kuvaamiseen. Niiden ansiosta jälkieditointi nopeutui ja filmin sijasta niissä voitiin käyttää digitaalisia muistikortteja tai plug-in-kiintolevyjä.

Elektroniikkavalmistajista muun muassa Arriflex, Sony ja RED olivat kehittäneet pieniä ja kädessä pidettäviä videokameroita, jotka olivat lähes yhtä hyviä kuin suurikokoiset filmikamerat. Digitaalisuus mahdollisti myös vakaamman videokuvan äärimmäisissäkin olosuhteissa.

Toinen digitaalisten videokameroiden etu oli välitön palaute. Ohjaajat ja kameramiehet kykenivät nyt näkemään kuvamateriaalin suoraan ulkoisista monitoreista ja muista laitteista. Se auttoi tekemään nopeita päätöksiä, oliko kuvaus onnistunut vai tarvittiinko lisämateriaalia. Perinteisellä filmikameralla jälkituotantoon voitiin palata vasta seuraavana päivänä.

Digitaalisessa videokuvauksessa editointia ja kuvaamista voidaan tehdä teoriassa lähes samanaikaisesti. Tämä lyhentää kuvausten ja editoinnin välistä aikaa perinteisessä elokuvan luonnissa ja tekee jälkituotannosta taloudellisempaa.

Monet kuuluisat ohjaajat, kuten Christopher Nolan ja Martin Scorsese, ovat sanoneet, etteivät he tule koskaan hylkäämään klassisinta kuvausmediaa, filmikameraa.

Halvemmissa riippumattomissa elokuvissa digikuvaus poisti monia esteitä ja siitä tuli valtavirtaa.

Vaikutukset digitaaliseen editointiin jälkituotannossa

Aiemmin perinteinen elokuvaeditointi tapahtui leikkauspöydän äärellä. Editoija saattoi käsitellä satojatuhansia tuumia filmejä ja järjestää kohtauksia uudelleen ohjaajan luovien tarpeiden mukaisesti.

Leikkaustyössä tarvittiin paljon erilaisia työkaluja filmien leikkaamiseen, erotteluun ja yhdistelyyn. Se oli todellista taidetta.

Digitalisoitumisen myötä yhä useamman tuotannon leikkauksessa käytetään digitaalisia teknologioita. Perinteiseen editointiin verrattuna ei-lineaarinen digitaalinen editointi on yksinkertaisempaa ja säästää tuotantokustannuksissa, koska siinä käytettävät laitteet ja ohjelmistot on hankittava vain kerran, ja niitä voidaan käyttää useammissa tuotannoissa.

Digitaalinen välituote

Digitaalinen välituote on elokuvan viimeistelyprosessi, johon kuuluu elokuvan digitointi sekä värin ja muiden ominaisuuksien manipulointi.

Ensimmäistä kuvausryhmän tallennusta kutsutaan alkuperäiseksi kameranegatiiviksi. Se on raakaelokuva, josta muut kopiot tehdään.

Alkuperäisnegatiivi kopioidaan välittömästi ennen sinetöimistä "ensimmäiseksi digitaaliseksi välituotteeksi".

Digitaaliset erikoistehosteet

Ennen digitaalisia tekniikoita, erikoistehosteet olivat yleensä fyysisiä tehosteita, kuten miniatyyreja, ilotulitteita tai myöhemmin robottiteknologiaa.

Terminator 2 -elokuvan ilmestyminsen 1980-luvulla sai yleisön kiinnostumaan laajemmin visuaalisista erikoistehosteista. Ja koska se sai suuren yleisön kiinnostuksen, yhä useammat elokuvatyöntekijät omistautuivat digitaalisille erikoistehosteille.

Digitaalisten erikoistehosteiden tuotanto ja soveltaminen nojaavat tietoteknisiin alustoihin, jotka mahdollistavat todenmukaisten erikoistehosteiden luomisen.

Digitaalisilla erikoistehosteilla voidaan luoda:

  • Virtuaalisia 3D- tai CG-hahmoja (engl. Computer Graphics)
  • Virtuaalitiloja (ks. Piin elämä, 2012)
  • Digitaalisia yhdistelmiä (ks. Kuka viritti ansan, Roger Rabbit, 1988)

Vaikutukset elokuvien jakeluun

Ensimmäinen digitaalisesti levitetty elokuva oli George Lucasin Tähtien sota: Episodi I - Pimeä uhka (1999).  Se oli yksi varhaisimmista Sonyn CineAlta-digitaalisella elokuvakameroilla kuvattu elokuva.

Elokuvan menestys on usein riippuvainen jatkuvasta digitaalisesta kehityksestä. Vuonna 1987 Texas Instruments kehitti videoprojektoreihin Digital Light Processing -mikropeililaitteen (DLP), joka perustuu sähkövarauksen avulla liikuteltaviin mikroskooppisen pieniin peileihin. TI:n teknologia on yhä laajalti käytössä videoprojektiossa ja jopa jonkinlainen standardi.

Digitaalinen projektio

Digitaalinen projektio mahdollistaa elokuvan esittämisen näytöllä lähes täydellisenä ilman kirkkauden tai värien heikkenemistä, ja ilman filmin täpliä ja naarmuja.

Digitaalisilla tekniikoilla voidaan myös säilyttää alkuperäinen korkealaatuinen ääni, joka luo yleisölle aidon ja jännittävän stereotunnelman.

Digitaalinen elokuvien jakelu

Perinteisesti elokuvien kopiot on toimitettu elokuvateattereihin erityissuurissa ja suojatuissa keloissa yksinkertaisia kuljetusvälineitä käyttäen. Tämä toi haasteita elokuvien jakeluun, koska niiden ylläpito vaati runsaasti säilytystilaa ja työvoimaa.

Digitaalisten teknologioiden ansiosta yleisö voi nauttia elokuvista helpommin eri alustoilla, eikä elokuvateatteri ole enää ainoa vaihtoehto.

Netflixin kaltaisten suoratoistopalveluiden syntyminen on hyvä esimerkki digitaalisista jakelukanavista.

Elokuvasisältöjen siirto digitaalisesti

Elokuvan lähettäminen ja vastaanottaminen on helpottunut internetin avulla. Esimerkiksi vonna 2002, kun 20th Century Fox julkaisi Tähtien sota Episodi III - Sithin kosto -elokuvan, Culver City -elokuvalaboratorio lähetti Singaporeen useiden satojen gigatavujen kokoisen teaserin elokuvasta. Elokuvan digitaalinen siirto kesti 10 minuuttia.

Aiemmin elokuvan siirto ei ollut vain aikaa vievää, vaan myös kallista ja työtä vaativaa.

Tulevaisuuden digitaalinen teknologia

4K-elokuvat edustavat uutta Ultra HD- eli ultrateräväpiirtoteknologiaa, jossa pikseleiden määrä ylittää peräti kahdeksan miljoonaa. Se on noin neljä kertaa enemmän kuin täysteräväpiirrossa (Full HD).

Elokuvateatterissa tämä tarkoittaa, että katsojat näkevät selkeästi joka kohtauksen yksityiskohdat istumapaikasta riippumatta.

4K-elokuvien etuja ovat laajakuva, huippukorkea tarkkuus sekä erinomaiset ääni- ja erikoistehosteet. 4K-digitaaliedlokuvat mustavat IMAX-monopolin ja alentavat kustannuksia.

Virtuaalitodellisuustekniikat. Mustavalkoelokuvista värielokuviin, äänettömästä äänelliseen, 2D:stä 3D:hen, panoraamanäytöistä IMAX:iin ja perinteisestä elokuvakokemuksesta kohti virtuaalitodellisuutta.

Hyödyntämllä tietotekniikkaa ja virtuaalisesti luotua tilaa, VR-teknologiat tulevat antamaan ihmisille mahdollisuuden kokea esityksiä täysin uudella tavalla: uppoutumalla siihen itse. Hämäriltä kuullostavat ideat ja konseptit ovat entistä lähempänä uudenlaisia interaktiivisia elämyksiä, jotka ovat myös konkreettisesti toteutettavissa.

Miten virtuaalitodellisuustekniikat tulevat muuttamaan elokuvateollisuutta ja elokuvien tekemistä on vielä epävarmaa.

Mihin suuntaan esimerkiksi Oculus VR ja Netflix VR tulevat kehittymään?

Uteliaisuutemme ja odotuksemme ovat kentiens samantapaisia kuin Lumièren veljesten elokuvia 100 vuotta sitten katselleilla ihmisillä.